3/11/2013

Piilotetaan se vahakankaan alle...


Ei ole luurankoa kaapissa, vaan erkkerissä. Paraatipaikalla. Lähes jokaisen sisustajan suosikki-inhokki-matskuhan on kellastunut mänty. Jep. Meillä sitä löytyy oikein isona pintana, nimittäin täällä on juuri sellainen ruokapöytä :). Pöytä oli kolmisen vuotta sitten vakavan lähtöuhan alla. Kun esikoisemme syntyi, ajattelin että antaa olla. Kun lapset ovat pieniä, ruokapöytä ottaa väistämättä aikalailla osumaa. Siksi tämä jatkaa edelleen uutteraa työtään perheemme ruokailualustana. Ja minä jatkan haaveilua uudesta ruokaryhmästä (jaksan kyllä, on se sitten aikanaan sen arvoista). 

Pinta on kaamea, mutta elämän realiteettien edessä silmä on tottunut... Tokihan pinnan voisi hioa ja käsitellä uudelleen, mutta on tässä ollut tähdellisempääkin tekemistä :). Muutama päivä takaperin meni sitten kuppi nurin ja ostin kankaan pöytäliinaa varten. En siis ole yhtään "pöytäliinaihmisiä". Päärmeet ompelin samantien. 

Olen jonkin aikaa etsinyt vahakangasta, joka olisi mahdollisimman "kangasmaista", ei tönkköä. Nytpä sellainen löytyi, polka dot -hengessä. Värejä oli vaikka mitä, mutta pitäydyin tyylilleni uskollisena ja valitsin hillityn kaakaon. Nappivalinta. 


En ole aamuisin ihan parhaimmillani, joten aamuisin meillä ei tuore pulla tuoksu. Sen sijaan puuro kylläkin. Elovenan omena-kaneli-puuroon olen ihan koukussa, samoin halpis kiivikakkuihin :). Aamukattaus on karu, puklurätti ja pääkallomuki... Ihan peruskauraa vauvaperheessä? Pääkallomuki on muuten ostettu Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta, hieno tapahtuma, suosittelen.



Every Cloud Has a Silver Lining, ja niin tässäkin tapauksessa. Kun ajatellaan asiaa valoisammalta kantilta, pöytä on erkkeriin juuri sopivan kokoinen ja tuolit ovat istuinosia lukuunottamatta valkoiset :). 

2 kommenttia:

  1. Tuo pallokangas harmaalla pohjalla on ollut kans mun yksi suosikeista, kun vahiksia olen katsellut. Musta tää on niin kiva.. parit gg:n kupposet sopisi myös hyvin kylkeen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...