9/29/2013

Nopea mutakakku


Pitihän tätä herkkua kokeilla uudestaankin,
joten tässä taas Minuutin Mutakakkua.

Nyt tein kakun mukien sijasta jälkiruokakulhoihin.
Päälle ripottelin tähtipölyä eli tomusokeria, johon leikkasin sabluunan aanelosesta.
Mikrossa olivat taas sen 1min 10 sek.






9/27/2013

Puulaatikoista tehdyt avainkaapit ja hyllyt



Vanhat puulaatikot pääsivät seinälle, kun tein niistä 'avainkaapit' ja hyllyjä.

Kaikkiaan minulla on laatikoita kuusi, ja käytin tähän projektiin kolme. Tuunatut boksit ovat peräisin eräästä edesmenneestä klaffilipastosta. Tuulikaappimme oli todella retuperällä, ja tämä projekti on yksi osa muutosta ja järkeistystä. Esittelen hela kokonaisuuden myöhemmin. 




Sain blogiyhteistyönä testiin Bloom kookosmaalia. Mikä ihana tuote! Ekologinen kookosmaali on tarkoitettu huonekalujen ja koriste-esineiden käsittelyyn. Maalasin laatikot kahdella eri sävyllä; tummemmalla Graniitilla ja vaaleammalla Rantakivellä. Siveltimenä minulla oli Mästerin lakkasivellin, jolla maali levittyi kuin unelma. 




Halusin korostaa syvyysvaikutelmaa ja laatikoiden korkeaa muotoa, joten maalasin pohjat tummemmalla sävyllä ja muut osat vaalealla. Koko työn hoidin sisällä kotona. Tein itselleni maalauspisteen kodinhoitohuoneeseen, jossa kävin aina ehtiessäni maalailemassa.

Maalit tuoksuvat vienosti kookokselle, vielä kuivuttuaankin, joten tuulikaapissa on nyt hyvä tuoksukin.
Kookosmaali on riittoisaa, peittävää ja helppokäyttöistä. Näihin kolmeen laatikkoon meni puoli purkkia molempia sävyjä ja maalasin laatikot kahteen kertaan. Lopputulos on täysmatta. Pakkaukset ovat muovisia purkkeja kierrekansineen, joten maalit eivät varmasti kuivu projektin aikana. Purkkeja on helppo avata, sulkea ja säilyttää.




Kahteen reunimmaiseen laatikkoon laitoin kuusi avainkoukkua kuhunkin.
Mittasin etäisyydet just meidän avainnipuille sopiviksi.





Keskimmäisestä laatikosta tuli enemmänkin sisustuselementti. Laitoin siihen vain yhden koukun käsilenkillistä lompakkoani varten. Alaosa toimii vaihtuvien vuodenaikakoristeiden paikkana, ainakin toistaiseksi. 

Syksyn kunniaksi laitoin esille tekemiäni virkattuja sieniä ja kiviä. 

Täällä sienipostaus, ja toinenkin.






Tämä postaus on osa Joutsenmerkin ekoasumishaastetta.

9/25/2013

Virkattu johdonpäällinen ja valoa




Virkkasin liukuvärjätystä jämävillalangasta valaisimen johtoon päällisen.

Tämä DIY on simppeli homma. Virkataan ketjusilmukkaa siten, että lanka kiepataan aina johdon ympäri. Ohje löytyy vaikkapa Molla Millsin Virkkuri-kirjasta. 







Valaisin on kelon värisellä tasolla tuulikaapissa ja tuo tilaan sopivasti valon kajoa iltaisin.

Langan harmaat sävyt sopivat tason kanssa yksiin.








Edelleen tykkään tästä pimenevästä syksystä.

Kaikessa on puolensa.





9/23/2013

Anna värihullulle väripalettikone...

...ja olet keksinyt ikiliikkujan. Sain mieluisen haasteen Peltotien päässä -blogista Päiviltä, kiitos! Alunperin tämän haasteen on laittanut liikkeelle Modernisti Kodikas -blogin Kerttu.

Värikartat tehdään Chip it! -ohjelmalla. Se on nopsaa ja simppeliä hommaa. Ohjelmalla voi värikartoittaa ihan mitä vain, vaikkapa ruokakuvia, kuvia lemmikeistä, kasveista tai käsitöistä. Mutta haasteen hengessä "chippasin" sisustuskuvia. Annoin haasteen muhia joitain viikkoja ja keräilin hissukseen kuvia kasaan. Halusin tehdä tämän rauhassa ja ajan kanssa.

En meinannut millään malttaa lopettaa, kun vauhtiin pääsin. Enhän minä värilastugeneraattorin kanssa samaa mieltä kaikesta ole. Vähän samantyyppinen tilanne, kun kinaisi autonavigaattorin kanssa reittivalinnasta. Mutta, hauskaa oli ja perille päästiin.

Aina toisinaan tulee ajateltua, ovatko värit täällä kodissamme vähemmistössä? No eivät, sopivasti niitä on. Sitäpaitsi ovathan musta, valkoinen ja harmaat värejä nekin. Osaan kuvista laitan kommenttejani kylkeen, osa saa soljahtaa ohi sellaisenaan.




Yläkerran aula

Siellä näkyy mm. se välimerensiniseksi spreijaamani kympin rottinkituoli.
Esittelen tuolin ja koko aulankin omissa postauksissaan tässä syksyn aikana. 
Säädettävä valaisin on Bloomingvillen, ja ihan lemppari sekin.





Makuuhuone




Poikavauvan huone

Tästä kammarista on niinikää tulossa syksyn aikana postaus.




Sinistä, harmaata, sinistä, ruskeaa, sinistä. Mutta onhan siellä tuo limetti johtokin joukossa.


Ja vielä eräs vanhempi kuva, jossa sänky on eri seinällä.




Tytön huone







Olohuone

Turkoosit pullot näkyvät lähes joka kuvassa, ja joka kerta niille on määritelty eri väri.





Lepakko parista eri kulmasta ja vähän eri mausteilla.
Hauskasti ohjelma poimii eri sävyjä.
Johtunee osittain/täysin siitä, että kuvat on säädetty eri tavalla.






Sekalaista



Kirjakaappi on oikeasti hieman vihertävään taittava valkoinen, ja ohjelma oli hyvin sen napannut. Mutta mistä sinänsä hyvin kaunis syvä tummanvihreä tulee, on arvoitus?

Feikkioliivin vihreä (alla) ei sensijaan Chipille kelvannut.





Nahkamatot

Nämä omat ikisuosikit oli ihan pakko laittaa lastuille, vaikka tiesin hyvin, mitä värejä tuleman pitää.






Väripilkku
kesäasetelmasta.



Ja vielä yksi kesän muistolle.
Kuva on terassilta ja voihan väri nimeltä

Daydream.

Nyt ovat nimittäin daydream-ajat terassilla auttamattomasti
ohi ja sisätiloissa jatkuu tämän naisen syysuneksinta.



Haasteeseen kuuluu myös haastaminen.

Tulkaa mukaan seuraavat ihanat blogit. Toivoisin teiltä mukaan sisustuskuvien lisäksi jotain näistä: ruokaa, käsitöitä, tunnelmia ja hetkiä, koska tiedän, että juuri niitä blogeistanne löytyy






Ja jos haaste on jo kiertänyt teillä niin sori, en ehtinyt tarkistamaan... Pieni suloinen termiittimme liikkuu jo huimalla vauhdilla, joten täytyy taas mennä.

Hauskaa viikkoa kaikille!

9/21/2013

Islantilainen villapaita / Icelandic sweater


Löysin Lopapeysan!


Taannoin luin artikkelin islantilaisesta villapaidasta, tuttavallisemmin lopapeysasta. Toimittaja tilasi Islanninmatkallaan paikalliselta käsityöläiseltä oman lopapeysan, valitsi värit ja kuvion, ja sai valmiin paidan itselleen muutamassa päivässä. Muistan ihastelleeni jutussa kaikkea; neuletta, historiaa, käsityöläisyyttä, kuviota ja värejä... Mietin, voi kun tuommoinen villapaita olisi ihana ja käytännöllinen. 

Kesällä pengoin vanhempieni luona varastoa. Eräästä pakaasista paljastui iskemätön islantilaisneule! Käsittämätöntä. Se on todella siisti, kuin uusi ja ei taatusti ollut kertaakaan päällä. Vanhempani eivät muista ollenkaan, mistä paita on heille kulkeutunut. No, arvatenkin otin sen mukaani ja nyt syksyn tullen olen ottanut villapaidan käyttöön.




Islantilainen villapaita neulotaan yhtenä kappaleena pyöröneuleena, joten neuleessa ei ole lainkaan saumoja. Hihat ja etu/takakappale neulotaan pääntiehen asti pyörönauleina ja yhdistetään sitten yhdeksi kappaleeksi tekemällä pääntie. Islantilaisvillapaidassa on tyypillisesti geometrista kuvioneuletta hihansuissa, helmassa ja pääntiessä.




Olen olut huomaavinani, että tämäntyyppiset neuleet ovat nyt in. Jos minulta kysytään, näiden pitäisi aina olla in. Vaikka aika haka käsitöissä olenkin, tällaisen neuleen tekeminen olisi ollut minulle haastavaa. Lähinnä nuo monimutkaiset kuvioneuleosuudet olisivat tuottaneet päänvaivaa.


* * * *

Jos innostut tekemään tämäntyyppisen paidan itse,

Jos taas haluat ostaa neuleen, parhaiten ja aidoiten se käy
tilaamalla oma lopapeysa paikallisilta käsityöläisiltä, klik.

Pinterestin lopapeysa-kuvavirrassa on ihania ideoita ja toteutuksia.

Kaikista kivoin vaihtoehto olisi matkustaa Islantiin!


* * * *






Minä, syksyinen metsä ja lenkkikaverini Juri ollaan samassa väriskaalassa.

Hyvää viikonloppua!





I love Icelandic sweaters. I found one from my parent's storage! Love to hike in the forests with my best friend Juri, and we both have now our own sweaters. Juri has arctic coat and I have my Icelandic sweater... 

9/20/2013

Bonsaikuusia



Kaikkea sitä ihminen saakin päähänsä.

Kävin tässä päivänä eräänä metsäisessä maastossa harrastamassa. Ihan muuta oli agendalla, mutta jossain vaiheessa silmiin osuivat nämä kuusen nysät. Lähemmän tarkastelun jälkeen huomasin niiden olevan pienenpieniä bonsaikuusia. Ja niitä oli vaikka kuinka. Kuuset eivät ole siis kenenkään kasvattamia, vaan ihan luonnontuotteita.

Ja mistä tällainen bonsaihommeli ylimalkaan tuli mieleeni? No, tutustuin hieman tarkemmin keväällä luonnonvaraisten havupuidemme, lähinnä mäntyjen muotoonleikkaamiseen. Meillä kun täällä mäellä on noita vauvamäntyjä huru mycket, niin ajattelin, voisiko niistä osaa alkaa muotoonleikkaamaan. Millaisia niistä sitten tulisi, pensaita? Tällöin päädyin suomalaisten bonsaiharrastajien foorumille lueskelemaan lisätietoa. Siitä visiitistä mieleeni oli jäänyt jonkinlainen kuva pienestä bonsaikuusesta. Nyt kun näin nämä, alkoi päässä raksuttamaan oma kivikkopuutarha ja mitäs jos.....





Ei muuta kun kolme pikkuruista kuusta ylös, muovikassiin ja maasturin kyytiin hop. Koitin kaivaa juuret mahdollisimman huolellisesti ylös. Maaperä oli todella kuiva ja karu. Paikka luonnollisesti pahteinen. Meillä on samantyyppiset olosuhteet täällä kotosalla. Istutin pikkupuut sellaisiin kohtiin, joissa on suht vähän tilaa juurille, ne ovat tavallaan luonnon ruukuissa, koska alla on kalliota ja suuria kiviä.





Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan, mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään. Juurtuvatko ja viihtyvätkö nämä hobittikuuset kivikkoryhmässäni?

Kuvassa kuuset alkuperäisellä kasvupaikallaan. Laitan kuulumisia tänne, kunhan odottelen vielä hetken, mitä kavereille alkaa tapahtua uudessa kodissa. Istutin ne parisen viikkoa takaperin.




Kivikkoryhmästä löytyy jo muitakin suoraan luonnosta sellaisenaan siirrettyjä kasveja, joilla pyyhkii ihan hyvin, kuva alla. Ostettu kasvillisuus puolestaan sisältää mm. rhodoja, havuja ja kivikkokasveja.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...