7/16/2015

Nukkekodin remontti




Vilautin muutama päivä sitten tekemässäni postauksessa värikkäitä tapetteja ja kerroin, että meillä tapetoidaan. Nyt paljastan, mistä oli kyse.

Tadaa - saanen esitellä nukkekodin uuden ilmeen!





Laitan heti tähän alkuun ennen ja jälkeen -kuvat, jotta näette pikavilkaisulla, mitä kaikkea on tapahtunut.





Nukkekoti on 1980-luvulta, minun vanha Lundbyni. Klassikko, jota saa edelleen. Tyttäreni on nyt liki viisivuotias ja lähestyy parasta nukkekoti-ikää. Sain kimmokkeen kaivaa vanhan kodin esiin vanhempieni vintiltä. Koti oli hyvässä kunnossa, rakenteet olivat ehjät, mutta se kaipasi kipeästi pintaremppaa. Remppa alkaa -postauksessa löytyy lisää tarinaa ja kuvia. 

Nukkekoti uudistui totaalisesti. Se pääsee nyt ihan uusien leikkien kulisseiksi satumaisine ja kirjavine tapetteineen. 





Lempikauppani Pompoti myy kaiken muun ihanan lisäksi myös tapetteja. Kävimme rohkeasti tyttären kanssa kysäisemässä, josko he haluaisivat lähteä sponsoroimaan nukkekodin tapetointiprojektiamme muutamalla tapetin palalla. Meitä onnisti ja saimme käyttöömme kaupan koko tapettivalikoiman. 

Valitsimme joka huoneeseen oman tapetin. Tässähän ei nyt rakennettu mitään messukotia vaan hulvattomia puitteita hauskoihin leikkeihin, hieman Peppi Pitkätossun Huvikumpu -teemalla, joten värien annettiin viedä mennessään. 

Minun oma suosikkini on tämä keltaisen kirjava huone, johon mallasin suuren linnun. Tästä tulee kuulemma keittiö, tyttäreni ilmoitti. 




 Yllä olevan huoneen tapetista leikkasin pioneita irralleen ja liimasin niitä detaljiksi lattiaan, portaiden alapäähän.





Asukkaat vaikuttavat tyytyväisiltä olkkarin uuteen, samettipintaiseen seinään. Tässä Pip Studion tapetissa on muuten mukana myös vieno ja hieno tuoksu. Sohvakalusto on aitoa 80-lukua. 





Makuuhuoneen kukkatapetit ja 80-luvun kalusteet sopivat hyvin yhteen.




Kylppäristä tuli villi ilmestys tummanpunaisine samettitapetteineen. Kalusto kun sattui olemaan pinkki, niin sehän passaa. Tämä on kokonaan tyttären visioimaa. Uudistamme tähän huoneeseen vielä jossain vaiheessa punaisen lattian - tällaisen määräyksen sain.





Tässä tarvikelistaa ja vinkkejä nukkekodin perusparannukseen:

- Erikeeper oli hyvä liima tapetille.
- Pumpulipuikoilla on hyvä pyyhkiä liimatarroja pois pienistä koloista ja pinnoilta.
- Veitsellä on hyvä ujuttaa ja tasoittaa tapettia kulmiin ja ahtaisiin koloihin.
- Suuri öljyvärisivellin tms kannattaa ensin kastella kunnolla ja kuivata hieman paperilla, sitten vasta aloittaa liiman levitys, näin liima levittyy tapettiin tasaisesti.
- Aikaa kannattaa varata puolisen tuntia per huone, aluksi sitä kuluu ehkä enemmänkin.




Muistakaa, että kaikkein tärkein mauste tuunailuissa on ....







Koostin nukkekodin tapetoinnista albumin myös StyleRoomiin, pääset kurkkaamaan sen tästä.

Katso myös:
Tästä pääset lukemaan Nukkekodin kattoremontti -postaukseni. 

11 kommenttia:

  1. Tulipa kivan pirtsakka koti nukeille....meillä samanlainen tyttäreni vanha koti kaipais remppaa...mutta on vain jäänyt,kun ei ole pikkutyttöjä lapsenlapsissa,jotka sillä leikkis...no,voishan sen omaksi iloksi kunnostaa☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä melkein kunnostaisin vaikka omaksi ilokseni - oli se sen verran kivaa, ja lopputulos on kaunis katsella. En yhtään enää ihmettele henkilöitä, jotka hurahtavat täysin nukkekoti- ja miniatyyriharrastukseen.

      Poista
  2. Tulipa kaunis! Meillä olisi samanlainen nukkekoti ja nyt iski remonttikuume! Se tarttui myös meidän 5-vuotiaaseen, jolle näytin tämän postauksen kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Kiva kuulla että remppakuume tarttui myös pienempään :) ei muuta kun tuumasta toimeen.

      Poista
  3. Voi apua miten sievä! <3 Tosi tarkkaa jälkeä ja huonekalut ja asukkaat sopii tuonne kuin nakutettu. :) Minä tosin taidan olla niin värirakas, että jos olisin parisenttinen, voisin asua tuolla vaikka itsekin!

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3
      Kyllähän tuolla voisi itsekin muutaman yön viettää, noin niinkuin visiitillä. Koitin tehdä tarkkaa jälkeä, mutta kyllä siellä kaikenmoista on - kukikkaan kirjavassa tapetissa ei virheet näy niin hyvin. Tapetti meni todella sileästi seiniin, mutta leikkauskohtia on ehkä enemmän kuin miltä näyttää ;)

      Poista
  4. Aivan ihana! Mulla on ollut tämän kaltainen idea ja haave toteuttaa jo siitä saakka kun tyttö syntyi. Vielä ei ole nukkekotia, eikä niitä tapetteja, eikä edes nukkekoti-ikäistä lasta. Mutta kyllä se päivä vielä tulee. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa ihanalta - mutta se päivä koittaa vielä, piankin :)
      Parasta on haaveilu <3

      Poista
  5. Ihanat värit noissa tapeteissa! Ja mitä nuo suloiset nuket ovat?

    VastaaPoista
  6. Ai, nyt löysinkin linkin nukkeihin, kun laitoin hiiren osoittimen kuvasi päälle. Sonny Angel.. :)

    VastaaPoista
  7. En tiedä näetkö tätä kommenttia, mutta kiinnostaisi tietää miten mittasit oikean kokoiseksi nämä tapetit?:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Jokainen kommentti saa hyvälle mielelle ja perinteisesti vastaan kaikkiin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...